Nuts KK 53 kisaraportti

Nuts Karhunkierros 2018

Olipahan reissu. Tässä tiivistetysti tunnelmat lauantain Nuts Karhunkierroksen 53:n jälkeen. Koetan silti kirjoittaa muutaman sanan kokemuksestani, sillä nyt vielä muistan jotakin. Raportista saattaa tulla pitkä.

Lähdimme neljän naisen porukalla kohti Rukaa torstaina iltapäivällä. Kaksi porukastamme oli lähdössä 31:lle ja kaksi 53:lle. Oli oikea ratkaisu lähteä matkaan taas torstaina, sillä perjantaina oli hyvin aikaa nostattaa kisafiilistä, syödä ja levätä. Rukan kilpailukeskuksessa tunnelma oli huipussaan jo perjantaina, sillä tuolloin klo 12 omaa urakkaansa lähti selättämään hurjat 160 km:n kisaajat, jotka matkaavat Karhunkierroksen päästä päähän edestakaisin puolentoista vuorokauden aikana. Se jos mikä on hurjaa!

20180525_1625441

Omaa jännitystäni lisäsi kolme päivää kestänyt kurkkukipu ja kehno vointi, joka kuitenkin lauantaiaamuun mennessä tuntui talttuneen sinkkien, c-vitamiinien, allergialääkkeen ja tulehdussärkylääkkeiden avulla. Heräsimme matkakaverini kanssa puoli seitsemältä, pakkasimme reppumme loppuun, söimme aamiaisen ja suuntasimme kohti bussien lähtöpaikkaa. Sää oli mitä mahtavin, sillä aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta. Silti hieman jännitti, kuinka korkeaksi päivälämpötila kipuaisi. Ennen bussimme lähtöä saimme vielä todistaa 160 km voittaneen Antti Itkosen saapumisen maaliin, mikä nostatti lähestulkoon kyyneleet silmiin.

Sitten matkasimme bussilla Rukalta Oulangan luontokeskukselle, josta 53 km:n startti tapahtui. Oulangassa tapasimme pikaisesti tuttuja Jyväskylän Trail runnersien juoksijoita, jotka kokeneempina tsemppasivat meitä ensimmäiselle ultramatkallemme. Kun lähtöön oli puoli tuntia, oli pakko vielä suunnata vessajonoon. Hetken aikaa jonotettuamme totesimme, ettemme ehtisi vessaan ennen lähtöä, joten oli pakko suunnata puskapissille. Kokemus oli kyllä mieleen jäävä, sillä ikinä en ole päässyt osaksi yhtä yhteisöllistä vessareissua. Muutamalla muullakin oli hätä ennen starttia.

Starttia ei siis tarvinnut juurikaan odotella, ja pian juoksijat pakkautuivat lähtöportin eteen. Jäimme suosiolla satapäisen joukon loppuvaiheille, sillä pelkäsimme, että nopeimpien menijöiden vauhti imaisee meidät mukanaan ja lähdemme heti liian kovaa. En tiedä, olisiko tämä ollut oikeasti vaarana, sillä kesti pitkään ennen kuin pääsimme juoksuvauhtiin. Ensimmäiseen kilometriin meni 15 minuuttia. Lopulta pystyimme juoksemaan väljemmästi, vaikkakin juoksijoita poluilla oli hurja määrä. Pääsimme heti alkumatkasta ihailemaan mahtavan Kiutaköngkään kuohuja, sillä reitin alku kulki Oulanka-joen varressa.

20180526_11070220180526_110659

Alkumatka oli myös hyvin juostavaa polkua, joka houkutteli nostamaan vauhtia. Himmailimme kuitenkin vauhteja ja juoksimme letkassa, sillä sää oli lämmin ja kilometrejä edessä reippaasti. Join ja nautin energiaa säännöllisesti, ja energian saanti tuntui toimivan melko hyvin. 53 km:n lähdöstä ensimmäiseen, Juumassa sijaitsevaan huoltoon oli matkaa melkein 32 km. Jossain vaiheessa juoma alkoi olla vähissä ja vessahätä kova. Olimme juosseet kaverini kanssa samaa tahtia, mutta nyt hän halusi edetä hieman rauhallisemmin ja sovimme, että juoksen edeltä huoltoon ja odotan häntä siellä. Huollossa kävin vessassa, täytin juoksurepussani olevan juomarakon ja lötköpullot piripintaan ja söin pari banaania, sipsejä ja jaffakeksin. Myös kaverini saapui huoltoon ja ehdin nähdä häntä pikaisesti. Hän kehotti minua jatkamaan matkaa omaa tahtiani. Hain vielä yhden banaanin ja ajattelin vielä vaihtavani muutaman sanan kaverini kanssa. Harmikseni en kuitenkaan löytänyt häntä enää, sillä huollossa oli ruuhkaa, ja päätin jatkaa matkaa. Huollossa olin noin 15 minuuttia, mikä oli aika pitkä aika, mutta tuli tarpeeseen.

17 km:n matka Juuman huollosta kohti Konttaisen huoltoa sujui melko hyvin. Koetin syödä geelejä ja juoda nestettä tasaisesti. Lyöttäydyin usein sellaisten juoksijoiden perään, joiden rytmi sopi hyvin senhetkiseen vauhtiini. Erästä 80 km:n matkaajaa peesasin varmaankin melkein kymmenen kilometriä, mutta montaa sanaa emme vaihtaneet matkalla, sillä siinä vaiheessa taisimme molemmat olla tilassa, jossa juttu ei luista parhaalla mahdollisella tavalla. Muutaman kilometrin matkasin kahden 53 km:n matkalla olevan naisen kanssa, joista etenkin toiselta irtosi juttua niin paljon, että matka taittui nopeasti. Koin kuitenkin, että vauhti oli minulle vähän hidas, joten pari kilometriä ennen Konttaisen huoltoa huikkasin heipat ja jatkoin omaa vauhtiani. Nousu Konttaiselle ei vielä tuntunut jaloissa erityisen pahalta, vaikka moni oli tuosta noususta varoitellut. Myös alamäet sujuivat vielä hyvin. Suurin ongelma oli molemmissa ukkovarpaissa tuntuvat rakot, mutta päätin, etten tässä vaiheessa enää jää säätämään rakkolaastareiden kanssa. Konttaisella täytin taas vesivarastot ja söin hieman. En kuitenkaan tuntenut tarvitsevani kovin paljon ylimääräistä energiaa, joten jatkoin nopeasti matkaa. Huollossa taisi kulua vain muutama minuutti.

Konttaisen jälkeen matkaa oli enää noin 7 km maaliin, mutta kuten tiesinkin, nuo kilometrit olivat reitin vaikeimmat ja niihin tuhraantui aikaa kaikista eniten. Olin mielessäni ajatellut, että Valtavaaran mökin saavutettuani olen jo lähes maalissa, joten odotin kovasti nousua, joka johtaa tuolle mökille. Luulin jo kertaalleni olevani tuossa nousussa, mutta sen päälle saavuttuani totesin, että mökki siintää vasta seuraavan kukkulan päällä. Siinä vaiheessa jaloista alkoi olla puhti pois ja jouduin hieman keräilemään itseäni. Ei auttanut muuta, kuin laittaa edelleen tossua toisen eteen.

Vielä “jokusen” portaan sekä ala- ja ylämäen jälkeen lopulta pääsin Valtavaaralle, josta aukeaa huimat nököalat. Tuuli niin paljon, että lippis oli lähteä lentoon. Kaivoin puhelimen esille ottaakseni muutaman kuvan ja huomasin harmikseni, että samalle matkalle lähtenyt kaverini oli joutunut keskeyttämään matkanteon Juuman huoltoon. Ehkä lämpö oli tehnyt tepposet, sillä keli oli haastava. Kirjoitin muulle porukalle saapuvani kohta Rukalle, vaikka “kohta” taisi olla noissa olosuhteissa aavistuksen liioiteltu ilmaus.

20180526_18393520180526_18400820180526_18402320180526_184030

Valtavaaralta oli mukava lasketella alas. Jalat toimivat vielä yllättävän hyvin alamäkeen, ja otin jonkin verran selkiä kiinni. Ehkä menin vähän riskillä kivikkoista alamäkeä, mutta pääsin kuin pääsinkin ehjin nahoin alas. Viimeinen nousu Rukalle tuntui jaloissa kaikista pahimmalta. Ehkä näin oli juuri siksi, että tiesin sen olevan viimeinen ja uskalsin painella ylös niin kovaa kuin suinkin pystyin. Juoksuaskelista ei ylämäessä kuitenkaan voinut edes haaveilla. Viimeinen 500 metriä oli pelkkää alalmäkeä, ja siinä juoksin varmasti matkan kovimmat kilometrivauhdit. Fiilis oli aika huikea, kun kisakeskusken kuulutukset alkoivat kuulua. Sain vielä loppumetreillä kannustusta parilta tutulta, ja maalissa oli sattumalta vastassa yksi 80 km:ä taivaltanut tuttavani sekä 53 km:n matkan kesken jättänyt ystäväni. Melkoinen sissi hänkin, kun pystyi pettymyksen jälkeen vielä tulla maaliin vastaan. ❤ Myös tiimimme kaksi muuta jäsentä olivat saapuneet maaliin rinta rinnan omalta matkaltaan hetkeä aikaisemmin, mutta he olivat ymmärrettävästi jo lähteneet huoneistollemme lepäilemään. Maalissa keittoa hakiessani näin vielä pari JTR:n juoksijaa, joista erityisesti mieltä lämmitti onnitella Tommia, karpaasia, joka selätti 160 km.

nutskk2018-7471
Kuva: Onevision

Fiilis oli sekalainen. Olin saapunut maaliin ajassa 9.13.18. Kello näytti, että todellisuudessa matka oli 56 km ja nousumetrejä tuli yli 1600. En oikein saanut sanoja suustani. Toisaalta oli helpottunut fiilis matkan loppumisesta, ensimmäisen ultramatkani saavuttamisesta. Toisaalta olin kauhean pahoillani ystäväni puolesta. Tätä urheilu on, tunteiden äärilaitoja.

Kun sain sukat jalastani, huomasin, että varpaissani oli sellaiset rakot, joita en ollut koskaan aiemmin nähnyt. Ehkä rakkolaastarit olisivat olleet paikallaan. Ilta meni neste- ja energiatasoja korjaillessa, ja sama jatkuu oikeastaan edelleenkin, vaikka tätä kirjoittaessani on jo maanatai, sillä vieläkin taidan kärsiä lievistä nestehukan oireista. Lisäksi vatsa on hellänä ja portaiden nouseminen ja laskeutuminen tapahtuu sivuaskelin.

Summa summarum, mitä jäi käteen? Tapahtuma oli huikea jälleen kerran, järjestelyt toimivat ja fiilis oli hyvä. Ylitin itseni ja juoksin enimmäisen ultramatkani. Tai oikeastaan juoksin ensimmäisen maratoninkin samalla kertaa. Opin, että helteellä nestettä täytyy juoda vieläkin enemmän ja rakkolaastari kannattaa laittaa heti, kun ensimmäinen hiertymä alkaa oireilla. Viikonloppu neljän mahtavan tyypin kanssa mahtavissa maisemissa ja polkujuoksukansan ympäröimänä oli arjesta irrottava kokemus. Nyt koetan palata taas arkeen hetkeksi ennen kesäloman alkua, johon ei edes ole pitkä aika!

Onnea ihan jokaiselle KK:lle osallistuneelle. Lopputulos ei ole tärkein, vaan matka joka on tehty!

Sanna

 

Advertisements

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out /  Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

Connecting to %s