Himos Extreme 26 km

on

Edellisessä postauksessa kirjoittelin, kuinka toipuminen ensimmäiseltä ultramatkaltani otti hieman koville, enkä päässyt juoksemaan koko kesäkuussa juuri lainkaan. Heinäkuussa puolestaan sain hetkeksi jonkin sortin treenivaihteen päälle ja sain muutaman hyvän juoksuviikon, kunnes jalkapohjat ilmoittelivat kivuistaan jälleen. Tällä kertaa kuuntelin kipua melko herkällä korvalla ja kevensin treeniä heti reippaasti. Lisäksi hankin uudet, vaimennetummat kengät, Salomon S/lab ultrat, jotka tuntuivat sopivan jalkaani erinomaisesti. Pohjejumien rullailu, treenin vähentäminen ja vaimennetummat kengät tuntuivat onneksi jälleen palauttavan jalat juoksukuntoon.

Edessä oli kuitenkin Himos Trailin Extreme-matka, jonka olin asettanut loppukesän tavoitteekseni. Ennen lauantain kisaa olin saanut alle muutaman hyvän kevyen lenkin, mutta pitkät ja raskaat treenit olivat tältä kesältä jääneet lähes kokonaan. Siispä ajattelin lähteä Himokselle retkimeiningillä. Tämän sinetöi tietysti vielä ensimmäisten, aika raskaiden loman jälkeisten työviikkojen päätteeksi tullut flunssainen olo.

Päätin kuitenkin lähteä kokeilemaan.

Himokselle saavuttuamme totesimme, että päivä oli kuumempi kuin olimme uskoneetkaan. Pitkät juoksuhousut olivat todellakin liikaa, mutta en ollut ottanut mukaan lyhyempiä housuja.

Heti startissa Himoksen rinteet ottivat kisaajista luulot pois jo ensimmäisen lähes kahden kilometrin nousun aikana. Sykkeeni huitelivat maksimeissa, vaikka koetin lähinnä kävellä reippaasti ylöspäin. Alamäissä juoksu kuitenkin rullasi erinomaisesti ja tasaisellakin pääsin hyvään vauhtiin.

Ehkä juoksin päivän kuntooni nähden hieman liian kovaa alussa, mutta erinomaiset polut houkuttelivat juoksemaan reippaaseen tahtiin. Ensimmäinen huolto noin viiden kilometrin kohdalla tuli nopeasti ja oikein hyvään saumaan alun kovan nousun jälkeen. Jatkoin matkaa hörpättyäni vähän vettä ja syötyäni muutaman sipsin ja suolakurkun. Kuumuus ja liian kova vauhti taisivat tehdä kuitenkin tepposet, sillä jo noin kymmenen kilometrin kohdalla tein välikuolemaa. Juoksu rullasi hyvin alamäet, ja ylämäet tunkkasin reippaasti kävellen ylös. Tasaisella en sen sijaan meinannut jaksaa juosta. En kertakaikkiaan. Oli huono olo. Ärsytti koko touhu.

20180818_143544
Kerran kaivoin puhelimen esille matkalla kuvaamista varten. Kuvauspaikkoja olisi ollut kyllä huikean paljon enemmänkin! 

Toisen huollon jälkeen meno alkoi taas maistua. Fiilistelin hienoja vaihtelevia polkuja ja koetin aina päästä jonkun hyvällä rytmillä juoksevan peesiin. Reitti kurvasi kisakeskukselle noin 16 km:n kohdalla, josta lähdettiin jälleen nousemaan rinnettä ylös. Matka taittui, jos ei nyt ihan leppoisasti, niin ainakin kohtuullisesti. Pari kilometriä ennen viimeistä neljättä huoltoa pääsin jonkun kanssajuoksijan peesiin. Rupatellessa matka eteni ja viimeisen huollon jälkeen totesimme, että olisi mahdollisuus päästä maaliin noin kolmessa ja puolessa tunnissa. Vaikka viimeiset kilometrit tuntuivat tuskallisilta, pysyi hyvä juoksuvauhti yllä loppuun asti. Viimeisissä alamäissä rullailin vielä melko hyvää vauhtia alas ja otin muutamia selkiä kiinni. Maali tuli juuri oikeaan hetkeen, sillä tuona päivänä en olisi kyennyt juoksemaan enää ehkä metriäkään. Aika oli jotakuinkin kolmen ja puolen tunnin tietämillä, mikä oli vähäisen treenin ja päivän kunnon huomioiden ihan mukiin menevä aika.

Maalissa uskalsin katsoa kellosta matkan keskisykkeitä. 171! Vaikuttaa siltä, että flunssapöpön alku nosti sykkeitä aikalailla, eikä siis ollut ihme, että jossain kohtaa reittiä matkanteko tuntui kovinkin takkuiselta.

20180818_174940
Maalissa! 

Summa summarum. 26 km:n Extreme-reitti oli hieno ja vaihteleva. Nousut ja laskut olivat mehukkaita. Järjestelyt toimivat moitteetta ja huollot pelasivat. Porukkaa oli viimevuotiseen nähden varmasti tuplat, mikä nostatti fiilistä kisakeskuksessa mukavasti. Himos Trailin tarjoama ultramatka Double Extreme on houkutteleva vaihtoehto kokeilla polku-ultraa, jossa huoltoja on tiuhaan ja kisakeskukselle pääsee fiilistelemään useaan otteeseen matkan aikana.

Mikä tärkeintä, jalkapohjat eivät ainakaan tällä matkalla ärtyneet, joten uskallan ajatella lähteväni lokakuun ensimmäisenä viikonloppuna Kolille huiputtamaan Vaaroja!

Kotimatkalla autossa oli lisäkseni muitakin aika iloisia naisia – yksi huippuajalla podiumille juossut (onnea Reetta!), sekä kaksi polkujuoksukisojen ensikertalaista, jotka suoriutuivat matkastaan loistavasti!

Kiitos Himos Trailin järjestäjät. Tämäkin polkujuoksu tarjosi fiiliksiä pohjamudista juoksun euforiaan ja hienoihin luontoelämyksiin. Polkujuoksua parhaimmillaan!

Sanna 🙂

P.S. Jos jalat eivät kärsineet vaurioita kisassa, niin kengät saivat osansa. Uusiin Salomoneihin tuli reikä! Tästä taitaa lähteä reklamaatiota eteenpäin, sillä kyse taitaa olla materiaalin heikkoudesta. :/

20180818_202924

Advertisements

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Google photo

You are commenting using your Google account. Log Out /  Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

Connecting to %s